Kaksi uutta blogia Indiedaysiin!

19.02.2016

Maaliskuun alku tuo mukanaan muutakin kivaa kuin keväisemmät kelit, kun saamme kaksi uutta Indiedays-blogia perheeseen! Styles & Trends -portaaliin 1.3.2016 siirtyvät Indiedays Inspirationin puolelta upeat blogit Saijis ja Sara Loves You. Indiedaysin toimituksen kiperiin haastattelukysymyksiin kannattaa lukea vastaukset alta, vaikka bloggaajat eivät sen suurempia esittelyjä kaipaakaan.

Saijis1
Saijis-blogin Saija kuvailee itseään positiivisuutta välittävänä, energisenä ja ehkä hieman hullunakin. Nuoren naisen lifestyle-blogista voi bongailla aiheita laidasta laitaan – vaikka pääosassa ovatkin muoti ja kauneus, Saija kirjoittaa myös hyvinvoinnista, ruoasta sekä oman elämänsä käänteistä ja tapahtumista.

Sara3
Indiedaysissa jo bloggaavan Annika O.:n pikkusisko, Sara, on 19-vuotias ilopilleri Lahdesta. Bloggaaja oli vastikään vaihdossa Yhdysvalloissa, ja kertoo sen olevan tähän mennessä ylivoimaisesti parhain ja kokemusrikkain vuotensa. Ehkä siitä rohkaistuneena Sara myöntää olevansa helposti suostuteltavissa melkein kaikkeen hullumpaankin, sillä elämä on parasta, kun ei murehdi turhia. Jos Sara Loves You -blogia pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, olisi se bloggaajan mukaan ”monipuolinen”. Ja Saijiksen tavoin juttuaja riittää aina muodista sisustukseen!

Mutta mistä bloggaus sai alkunsa?

Olin utelias blogimaailmaa kohtaan ja halusin kokeilla, että onko tämä mun juttu. Tajusin myös, että tässä on loistava tapa hyödyntää kiinnostus valokuvaamista kohtaan”, kertoo Saija.

Bloggaaminen oli mulle alkujaan yläasteikäisenä vaan ihan pieni harrastus. Blogia tuli kirjoitettua vanhemmilta salaa, kun bloggaajasiskoa kuvatessa alkoi kuvia kertyä kameraan itsestäkin. Aiempi blogi on jo kauan ollut piilossa, ja homma on siitä muutenkin kehittynyt hyvään suuntaan – toivottavasti ainakin”, miettii Sara.

Saijis4
Uskokaa tai älkää – bloggaajillakin on paljon outoja tapoja. Tiedustelimme totta kai molemmilta näitä, jottei liian pahoja ylläreitä ole meillekään tiedossa! ;)

1. Joka kerta, kun saavun kotiin, heitän housut jalasta pois, lähimpään nurkkaan. Viihdyn kotona vaan paremmin rennoimmissa vaatteissa. 2. Syön banaanit aina mieluummin raakana kuin kypsänä. Pidän niitä myös jääkaapissa sen vuoksi, etteivät ne kypsyisi liian nopeasti. 3. Käytän nukkuessani kolmea tyynyä, peittoa ja vilttiä. Oon niin vilukissa! Ja kolme tyynyä nyt vaan on pakolliset, haha”, listaa Saija.

Mun mielestä kylmä ruoka on paljon parempaa kuin lämmin! Usein kotona syödessä mä istun pöydässä vaan seurana, ja puolen tunnin päästä telkkua katsellessa mä käyn lappaamassa lautasen täyteen kylmää vuohenjuustopastaa tai kylmiä wok-vihanneksia, nam!” paljastaa Sara.

Okei, ei liian pahoja, vaikka vähän nuo raa’at banaanit ihmetyttää. Entä mikä on sellainen asia, jota moni ei bloggaajista tiedä?

Kun olen yksin kotona niin en todellakaan vaan istu rauhassa koneen ääressä. Vaan laulan kovaan ääneen ja tanssin ympäri asuntoa. Sitä päivää odotellessa, kun joku naapureistani huomaa tämän”, myöntää Saija.

En mä tiedä onko sellasta asiaa edes olemassa! Mä ajattelen nimittäin todella usein asioita ääneen, tai sitten on poikaystävä, kaverit tai äiti kuulemassa päivän tapahtumat yksityiskohtaisesti läpi. Ai kuinka niin muka kunnon papupata?” vastaa Sara. Uskoiskohan tota?

Sara5
Pitkä, melkein nilkkoihin ylettyvä mekko on Saijiksella ostoslistalla, mutta mistä koostuu bloggaajien huonon asupäivän luottoasut?

Nahkahousut, valkoinen palmikkoneule, paksu huivi ja harmaa villakangastakki”, kertoo Saija. Yksinkertaista sekä toimivaa!

Poikaystävän vaatekaapista viety harmaa lämpöinen neule, mustat pöksyt ja bootsit. Koruja lisäämällä tollasesta perus asusta saa ihan mukavan näköisen”, vastaa Sara, ”kaiken lisäksi sen on tärkeä olla mukavan tuntuinen päällä!

Saijis2
Molemmat ovat kirjoittaneet blogiaan jo useamman vuoden, joten on ihana kuulla Saijiksen parhaan bloggailuun liittyvän muiston olevan Indiedaysin järjestämästä Bloggers’ Inspiration Day -tapahtumasta. ”Silloin on tullut tavattua saman päivän aikana hurja määrä uusia bloggaajia. Ja on ollut hassua katsoa, kun kymmenet bloggaajat kuvaavat samoja asioita yhtä aikaa”, nauraa Saija.

Sara1
Indiedaysiin siirtymisestä molemmat kertovat olevansa super innoissaan, vaikka olen varma, että täällä päässä ollaan vielä sitäkin enemmän tohkeissaan! Sara Loves You- ja Saijis-blogit siirtyvät Indiedays-blogien joukkoon maaliskuun ensimmäisenä päivänä – lämpimästi tervetuloa koko Indiedaysin porukan puolesta!

 

Teksti: Veera Almila
Kuvat: Bloggaajilta


Kommentoi